Innostuin viime syksynä uudesta harrastuksesta: laulamisesta.
Pääsin kansalaisopiston järjestämälle yksinlaulukurssille ja olen nauttinut siitä tosi paljon.
Minulla on mahtava opettaja, jonka ansiosta olenkin oppinut paljon uusia juttuja ja parantanut laulutekniikkaani. Opittavaa toki on edelleen hurjan paljon, mutta tämä on hyvä pohja ja toivottavasti saan jatkaa lauluharrastustani myös tulevaisuudesssa.
Nyt on enää yksi laulutunti jäljellä ja ajattelin, että olisi kiva antaa pieni kiitoslahja opettajalle.
Tykkään lahjojen antamisesta ja omani ovat hyvin yleisesti itsetehtyjä.
Polttokynällä saa tehtyä tosi monipuolisesti erilaisia esineitä ja pidän siitä kuinka sen avulla pystyn personoimaan lahjat uniikeiksi juuri saajalleen sopivaksi.
Lauluopettajalle ei ollut siis kovin vaikeaa keksiä aihepiiriä 😀
Avaimenperä oli aika selkeä valinta, koska koruja en mielelläni tee ihmiselle, jota en niin hyvin tunne tai tiedä minkälaisista hän tykkää. Avaimenperä on aina käytännöllinen ja "turvallinen" valinta.
Visiona oli, että toiselle puolelle haluan jotain tekstiä ja toiselle puolelle nuotteja.
Lause tuli mieleen hetken pohdinnan jälkeen.
Tosi usein tulee käytettyä englanninkielistä tekstiä, koska se vaan kuulostaa niin paljon paremmalta kuin suomenkíeliset lauseet.
"Musiikki on avain" ei oikein olisi natsannut. Sitäpaitsi suomenkieliset sanat on niin pitkiäkin, että ne on hankalaa saada sopimaan pieneen tilaan nätisti.
Tästä se suunnittelu lähti. Olen varmaan aiemminkin maininnut, että en tykkää omasta käsialastani ja yleensä käytän valmiita fontteja, mutta en osannut tehdä tietokoneella kaartuvaa tekstiä, (😀) joten omiin kirjaimiin oli nyt tyydyttävä ja tästä tulikin ihan nätti teksti.
Toiselle puolelle halusin siis nuotteja ja Pinterestistä löytyi kivoja mallikuvia vaikka kuinka paljon.
Koska puuriipus on kaartuva, halusin että kuvakin jotenkin mukailisi tätä muotoa.
Toiselle reunalle jäi vielä tilaa, joten siihen piirsin sydämen, jonka sisään tuli pieni nuotti.
Molemmat puolet sivelin vielä päällyslakalla, jolla saa kivan kiillon puun pintaan.
Päätin tehdä tästä ihan yksinkertaisen avaimenperän, koska nämä kuviot ovat kuitenkin pääroolissa.
Yhden pienen lasitähden liitin kuitenkin ketjun toiseen päähän.
Toivottavasti tämä on saajalleen mieluinen, itse olen lopputulokseen oikein tyytyväinen 😊