lauantai 28. tammikuuta 2017

Horoskooppikoruja ja ohje säätösolmun tekemiseen



Olen joskus monta vuotta sitten jo innostunut polttamaan luuhun kuvioita.
Löysin silloin Helmien talolta nauhoittain myytäviä luuhelmiä, jotka ovat ovaalin muotoisia.
Ajattelin, että niistä syntyisi nättejä koruja kun helmeä käyttää riipuksena.



Tein jo silloin niistä horoskooppikoruja, mutta nyt inspiraatio näihin syttyi uudelleen.
Päätin siis tehdä jokaisesta horoskooppimerkistä yhden kaulakorun.

Aina kun etsin googlella esimerkkikuvia, käytän englanninkielisiä hakusanoja, koska tuloksia tulee silloin runsain mitoin verrattuna suomenkielisiin hakusanoihin.
Zodiac symbols tai horoscope symbols- hakusanoilla löytyi kivoja horoskooppisymboleja.
Niistä otin mallia, mutta käytin kuvioissa vähän omaa taiteellista vapautta myös 😊



Hahmotelmat tein taas ensin vapaalla kädellä lyijykynällä piirtämällä.

Luu materiaalina on haastavampaa polttaa kuin puu; luun pinta on kova ja se vaatii enemmän työtä sekä kovempaa lämpötilaa polttokynältä.
Onneksi nykyään omistan polttokynän, jossa on säädettävä lämpötila!
Luusta lähtevä haju on aika voimakas, joten on hyvä kun lähellä on ikkuna. Itse työskentelen liesituulettimen alla.



Kun symbolit olivat valmiita, aloin suunnittelemaan niihin sopivaa kaulakorumallia.
Korupiikin ja riipuspidikkeen avulla helmistä syntyi riipuksia.
Mielestäni puuvillanauha on luun kanssa oiva pari, joten tällä kertaa käytin mustaa 1mm vahvuista vahattua puuvillanauhaa.
Koru olisi ollut kivan simppeli ihan sellaisenaankin, mutta halusin liittää siihen muutaman erivärisen puuhelmen.





Nämä korut ovat siinäkin mielessä ihania, että näitä voi käyttää miehet ja naiset, ovat siis unisex-koruja 😊
Päädyin näissä koruissa käyttämään säätösolmua, se sopii mielestäni korun tyyliin.
Säätösolmu on siis nimensä mukaisesti säädettävä solmu, jolla kaulakorun pituutta saa säätää haluamaansa kokoon.

Tässä tulee oma ohjeeni säätösolmun tekemiseen:




Laita nauhan molemmat päät ristikkäin tällä tavalla


Tämän verran kannattaa varata solmulle nauhan päätä


Tee nauhan vapaasta päästä löysä lenkki toisen nauhan ympärille


Tee vielä toinenkin lenkki aiemman lenkin eteen


            Vie nauhanpää lenkkien taakse ja pujota se lenkkien läpi

                       
Sitten solmu kiristetään vetämällä napakasti nauhan päästä vetämällä.
Itse kiristän solmun vielä vetämällä solmun molemmilta puolilta kunnolla muutamaan kertaan.

Sitten sama solmu nauhan toiseenkin päähän ja saksilla voi napsaista ylimääräiset nauhanpäät pois, mutta pieni pelivara kannattaa jättää, sillä tällä solmulla on tapana löystyä ajan saatossa, joten käyttäjä pystyy itse kiristämään solmua vetämällä siitä pienestä nauhanpäästä.

Toivottavasti ohje oli tarpeeksi selkeä!

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Lyijykynäillen uuteen vuoteen






Inspiraatio iskee näköjään sykleissä; korujen teon ja polttokynäilyn jälkeen teki mieli piirtää välillä ihan perinteisesti lyijykynällä.
Kasvokuvat on se minun juttu. Monesti naurankin, että pystyn piirtämään ihmisten kasvoja yksityiskohtaisesti, mutta jos pitää piirtää puu niin pulassa ollaan. 😆
Toisaalta, on seurattava sitä innostusta; jos kasvojen piirtäminen on mieluista niin miksi väkisin piirtää jotain muuta? 
Yritän kokoajan kehittyä piirtämään myös vartaloa ja vaatteita, koska tähän asti kuvani ovat olleet hyvin pelkistettyjä. 
Olen aika huono palaamaan saman piirustuksen pariin, yleensä haluaisin saada kuvan valmiiksi melkein samalta istumalta, samalla inspiraatiolla. Sehän ei tietenkään ole mahdollista kun pitää pyörittää tätä lapsiarkeakin siinä sivussa 😁  Mutta kärsivällisyyttä täytyy kehittää!
Ja koska periaatteeni on, että jokainen kuva olisi aina vähän edellistä parempi, täytyy vaan keskittyä niihin yksityiskohtiin ja korjailla virheitä tarpeen mukaan,
On ollut kiva huomata, että jokaisesta piirustuksesta opin jotain uutta, itseoivaltaminen on ihanaa. 😊


Aloin työstämään kuvaa Catherine Zeta-Jonesista. Olen joskus aiemminkin yrittänyt piirtää häntä, mutta se kuva epäonnistui ihan täysin, tai sitten kärsivällisyyteni ei riittänyt korjailla kuvaa.

Aloitan kuvani aina silmistä, koska ne on mielestäni kasvokuvien tärkein alue.
Sen jälkeen hahmottelen kulmat, nenän, suun ja lopuksi kasvojen muodot, korvat ja hiukset.
Sitten alan tekemään varjostuksia ja yksityiskotia.



               


Kuvan valmistuttua, olin mielestäni piirtänyt kaikki juuri niinkuin alkuperäisessä kuvassa on, mutta huomasin kyllä, ettei kuva ole ihan täydellisesti tunnistettavissa.
Keksin käyttää kuvakollaasia ja laitoin kuvat rinnakkain, jolloin näin selvästi missä olin tehnyt virheitä.

Silmät, ne silmät! Liian isot ja kuvakulma jotenkin väärä. Tätä en silti lähtenyt enää korjailemaan, vaan otin opiksi ja aloin piirtämään seuraavaa kasvokuvaa. 


Facebookissa eräs kaverini vaihtoi profiilikuvansa ja  inspiroiduin siitä kuvasta niin, että oli pakko ottaa kynä käteen heti kun olin saanut luvan piirtää kuvan hänen kuvastaan. Tunnelmallinen ja kaunis kuva!

                                       Kuva: Studio Kati Länsikylä





Aikalailla alusta asti huomasin, että tämä kuva tulee onnistumaan ja siitä tulikin tähän astisista töistäni ehdottomasti paras! Eihän tämäkään ihan yksi-yhteen ole, mutta lopputulokseen täytyy kyllä olla tyytyväinen.
Ja mikä parasta, myös kuvan kohde ja valokuvaaja tykkäsivät kuvasta ja julkaisivat sen omilla instagram-sivuillaan @studiokatilansikyla ja @linda_lydia 😍

Kiitos ja kumarrus!