Olen jo pitkään halunnut tehdä kotiimme seinäkellon. Huomasin eräällä käsityö-kirpputorilla ilmoituksen puisista kellotauluista, joten kaupat tuli.
Sitten piti alkaa etsimään sopivaa kuvaa ja myös kellotaulun numeroita.
Ainiin, tänä vuonna päätin ostaa itselleni vähän arvokkaamman joululahjan; uuden polttokynän,
josta olen kauan jo haaveillut. Ostin Antex Firewriterin ja en voisi olla tyytyväisempi!!
Mukaan tuli erivahvuisia vastuslankoja, joista pystyy itse muokkaamaan haluamiaan vaihtopäitä. Ostin lisäksi erikseen valmiit vaihtopäät,
joten nyt on moneen lähtöön teriä joilla työskennellä!
Oi autuutta.
Suurin ero aiempaan laitteeseeni on kevyt kynä, joka ei kuumia!
Saan työskennellä siis ilman hanskaa!
Työskentely on kevyempää ja tuntuma pehmeämpi.
Jos nautin tästä hommasta aiemmin, niin nyt se vasta kivaa onkin 😋
Eli takaisin seinäkelloon.
Löysin yllättäen Pinterestistä sekä numerot kellotauluun, että kellon keskelle mieluisan kuvan.
Täältä löysin kellotaulun:
Ensin jäljennettynä
Sitten poltettuna
Minulla oli aika selvät sävelet, että haluan kelloon kuvan puusta,
mutta en millään meinannut löytää juuri sitä joka kolahtaa.
Tulostin muutaman, mutta kun mallailin niitä kelloon, ne eivät vain tuntuneet hyvältä.
Viimein se oikea tuli vastaan:
Lopputulokseen olen hyvin tyytyväinen.
Uskon, että kuva on sellainen, johon en kyllästy vaikka tuijottelen sitä seinällämme joka päivä.
Kellokoneiston ja viisarit olin tilannut Sinellistä jo aiemmin.
Ne sopivat tämän kellon tyyliin täydellisesti.
Toivotaan, että kello käy oikeaa aikaa 😃
Mietteissä on jo kellot lasten huoneisiin myös!
Jouluaatto on viikon päästä, kaikenlaista on tullut näperreltyä ja poltettua lahjaksi.
Niistä teen postauksen varmasti joulun jälkeen 😊
HYVÄÄ JOULUA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti