lauantai 28. tammikuuta 2017

Horoskooppikoruja ja ohje säätösolmun tekemiseen



Olen joskus monta vuotta sitten jo innostunut polttamaan luuhun kuvioita.
Löysin silloin Helmien talolta nauhoittain myytäviä luuhelmiä, jotka ovat ovaalin muotoisia.
Ajattelin, että niistä syntyisi nättejä koruja kun helmeä käyttää riipuksena.



Tein jo silloin niistä horoskooppikoruja, mutta nyt inspiraatio näihin syttyi uudelleen.
Päätin siis tehdä jokaisesta horoskooppimerkistä yhden kaulakorun.

Aina kun etsin googlella esimerkkikuvia, käytän englanninkielisiä hakusanoja, koska tuloksia tulee silloin runsain mitoin verrattuna suomenkielisiin hakusanoihin.
Zodiac symbols tai horoscope symbols- hakusanoilla löytyi kivoja horoskooppisymboleja.
Niistä otin mallia, mutta käytin kuvioissa vähän omaa taiteellista vapautta myös 😊



Hahmotelmat tein taas ensin vapaalla kädellä lyijykynällä piirtämällä.

Luu materiaalina on haastavampaa polttaa kuin puu; luun pinta on kova ja se vaatii enemmän työtä sekä kovempaa lämpötilaa polttokynältä.
Onneksi nykyään omistan polttokynän, jossa on säädettävä lämpötila!
Luusta lähtevä haju on aika voimakas, joten on hyvä kun lähellä on ikkuna. Itse työskentelen liesituulettimen alla.



Kun symbolit olivat valmiita, aloin suunnittelemaan niihin sopivaa kaulakorumallia.
Korupiikin ja riipuspidikkeen avulla helmistä syntyi riipuksia.
Mielestäni puuvillanauha on luun kanssa oiva pari, joten tällä kertaa käytin mustaa 1mm vahvuista vahattua puuvillanauhaa.
Koru olisi ollut kivan simppeli ihan sellaisenaankin, mutta halusin liittää siihen muutaman erivärisen puuhelmen.





Nämä korut ovat siinäkin mielessä ihania, että näitä voi käyttää miehet ja naiset, ovat siis unisex-koruja 😊
Päädyin näissä koruissa käyttämään säätösolmua, se sopii mielestäni korun tyyliin.
Säätösolmu on siis nimensä mukaisesti säädettävä solmu, jolla kaulakorun pituutta saa säätää haluamaansa kokoon.

Tässä tulee oma ohjeeni säätösolmun tekemiseen:




Laita nauhan molemmat päät ristikkäin tällä tavalla


Tämän verran kannattaa varata solmulle nauhan päätä


Tee nauhan vapaasta päästä löysä lenkki toisen nauhan ympärille


Tee vielä toinenkin lenkki aiemman lenkin eteen


            Vie nauhanpää lenkkien taakse ja pujota se lenkkien läpi

                       
Sitten solmu kiristetään vetämällä napakasti nauhan päästä vetämällä.
Itse kiristän solmun vielä vetämällä solmun molemmilta puolilta kunnolla muutamaan kertaan.

Sitten sama solmu nauhan toiseenkin päähän ja saksilla voi napsaista ylimääräiset nauhanpäät pois, mutta pieni pelivara kannattaa jättää, sillä tällä solmulla on tapana löystyä ajan saatossa, joten käyttäjä pystyy itse kiristämään solmua vetämällä siitä pienestä nauhanpäästä.

Toivottavasti ohje oli tarpeeksi selkeä!

1 kommentti: