Kasvokuvat on se minun juttu. Monesti naurankin, että pystyn piirtämään ihmisten kasvoja yksityiskohtaisesti, mutta jos pitää piirtää puu niin pulassa ollaan. 😆
Toisaalta, on seurattava sitä innostusta; jos kasvojen piirtäminen on mieluista niin miksi väkisin piirtää jotain muuta?
Yritän kokoajan kehittyä piirtämään myös vartaloa ja vaatteita, koska tähän asti kuvani ovat olleet hyvin pelkistettyjä.
Olen aika huono palaamaan saman piirustuksen pariin, yleensä haluaisin saada kuvan valmiiksi melkein samalta istumalta, samalla inspiraatiolla. Sehän ei tietenkään ole mahdollista kun pitää pyörittää tätä lapsiarkeakin siinä sivussa 😁 Mutta kärsivällisyyttä täytyy kehittää!
Ja koska periaatteeni on, että jokainen kuva olisi aina vähän edellistä parempi, täytyy vaan keskittyä niihin yksityiskohtiin ja korjailla virheitä tarpeen mukaan,
On ollut kiva huomata, että jokaisesta piirustuksesta opin jotain uutta, itseoivaltaminen on ihanaa. 😊
Aloin työstämään kuvaa Catherine Zeta-Jonesista. Olen joskus aiemminkin yrittänyt piirtää häntä, mutta se kuva epäonnistui ihan täysin, tai sitten kärsivällisyyteni ei riittänyt korjailla kuvaa.
Aloitan kuvani aina silmistä, koska ne on mielestäni kasvokuvien tärkein alue.
Sen jälkeen hahmottelen kulmat, nenän, suun ja lopuksi kasvojen muodot, korvat ja hiukset.
Sitten alan tekemään varjostuksia ja yksityiskotia.
Kuvan valmistuttua, olin mielestäni piirtänyt kaikki juuri niinkuin alkuperäisessä kuvassa on, mutta huomasin kyllä, ettei kuva ole ihan täydellisesti tunnistettavissa.
Keksin käyttää kuvakollaasia ja laitoin kuvat rinnakkain, jolloin näin selvästi missä olin tehnyt virheitä.
Silmät, ne silmät! Liian isot ja kuvakulma jotenkin väärä. Tätä en silti lähtenyt enää korjailemaan, vaan otin opiksi ja aloin piirtämään seuraavaa kasvokuvaa.
Facebookissa eräs kaverini vaihtoi profiilikuvansa ja inspiroiduin siitä kuvasta niin, että oli pakko ottaa kynä käteen heti kun olin saanut luvan piirtää kuvan hänen kuvastaan. Tunnelmallinen ja kaunis kuva!
Aikalailla alusta asti huomasin, että tämä kuva tulee onnistumaan ja siitä tulikin tähän astisista töistäni ehdottomasti paras! Eihän tämäkään ihan yksi-yhteen ole, mutta lopputulokseen täytyy kyllä olla tyytyväinen.
Ja mikä parasta, myös kuvan kohde ja valokuvaaja tykkäsivät kuvasta ja julkaisivat sen omilla instagram-sivuillaan @studiokatilansikyla ja @linda_lydia 😍
Kiitos ja kumarrus!
Upeita! Olet todella taitava piirtäjä!:)
VastaaPoistaKiitos :)
Poista