lauantai 12. elokuuta 2017

Metsä-voimaa

Liian pitkä tauko tullut nyt bloggailusta, toivottavasti se lähtee tästä taas uuteen nousuun!
Kesä on lopuillaan ja pientä haikeutta sen takia ilmassa. Toisaalta olen kyllä myös syksy-ihminen, joten en jää pitkään suremaan menneen kesän perään 😃
Inspiraatio on onneksi heräillyt, pienen kesähorroksen jälkeen!
Neulahuovutus on edelleen yksi lempparijutuistani tällä hetkellä. Innostuin tekemään keiju-aiheisia kortteja.



Vaikka eletään vielä elokuuta, mietteissä on jo joulukortitkin ja ne ajattelin tehdä tällä tyylillä, mutta keijujen tilalle tonttuja. Toteutus jää silti tuonnemmaksi 😊

Keijut on tosiaan edelleen pinnalla omissa tekemisissä. 
Olen halunnut tehdä keinuvaa keijukaista ja kun Pinterestissä tuli vastaan mietelause: "Into the forest I go to lose my mind and find my soul", se iski heti päähän, että tuon tekstin haluan polttaa puulle ja siihen kylttiin roikkumaan keijun, joka on keinussa.
Tuolla tekstillä haluan kyllä jatkossa tehdä vielä muutakin.

Onneksi varastossa oli tekstille sopiva puunpala!



Keijusta tuli tietenkin vihreä 😊





Keiju sai helminauhankin kaulaansa, tässä tuli yhdistettyä kaikki harrastukset toisiinsa!
Rakastuin tähän oitis, se pääsi roikkumaan työpöydälleni. Siinä se antaa inspiraatiota jatkossakin 😊


Sain toteutettavakseni myös Ouija-aiheisen kaulakorun.
Jännä aihe! Kaikessa yksinkertaisuudessaan silti aika tunnelmallinen!


Kaulanauha on ihan perus-nahkanauhaa, koska tässä riipus on pääosassa.
Korunsaaja oli oikein tyytyväinen lopputulokseen, ja se on tietysti pääasia! 
Oli toivonut Ouija-korua jo pitkään ja vihdoin sain sen toteutettua.

Ilo on toteuttaa erilaisia projekteja!

Tunnelmallista syksyä, kohta on jälleen luonnon väriloiston aika! Ammennetaan siitä ideoita 😊







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti