keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Kuuhullun koru



Olen tainnut jo aiemminkin mainita kuinka kuu kiehtoo minua.
Rakastan täyden kuun aikaa ja käyn ulkona tuijottelemassa sitä. Se on niin kaunis ja maaginen!
Eilen illalla sain sitä jälleen todistaa. 💗

Aika-ajoin tulee tarve tehdä itselle joku uusi kiva koru ja siitähän se aihe löytyikin.
Olen tykästynyt näihin puuriipuksiin. Niihin on kiva suunnitella kuviointia tai tekstejä, jotka myötäilee kaarevuutta. Tällä kertaa halusin tehdä jotain molemmille puolille.


"Pääpuolelle" piirsin ensin kiehkuroin koristellun kuunsirpin.


Tästä se jälleen lähti. Polttokynällä työskentely on ihan parasta! 




Toiselle puolelle halusin kirjoittaa jonkun tekstinpätkän ja sinne piirtyi sanat: 
"Never stop looking up".
Sehän sopi kuu-aiheiseen koruun kuin nenä päähän. 
Lisäksi se on hyvä voimalause; se muistuttaa positiivisesta asenteesta, jota itsekkin pyrin parhaani mukaan toteuttamaan.


Viimeistelin riipuksen vielä kiehkuroin ja tekstin ympärystän poltin ihan tummaksi.



Oli aika helppo valinta, mistä tekisin koru-osuuden.
Olen tilannut Omakorulta ihania kuukivi-helmiä, joten tietenkin ne päätyivät tähän koruun.


Niin kauniita! 
Pienimmät ovat hieman vaaleanpunertavia ja ne jäivät odottamaan jotain toista projektia.
Yhdistin tähän kaulanauhaan pyöreät ja sirumaiset helmet.







Tästä tuli tämän hetken suosikki-koru. 
Jään tänne tämä kaulassani nauttimaan syksyn tunnelmasta ja täyden kuun hetkistä 😊








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti